BEIRUT — Äskettäin koulupäivänä Rene Mouawad High School Beirutissa oli tyhjä ja sen luokkahuoneet pimeät, aivan kuten kaikki Libanonin julkiset koulut ovat olleet suurimman osan viimeisten kolmen kuukauden ajan. Sen lakkoilevat opettajat protestoivat opetusministeriön edessä, ei kaukana.
Noin sata opettajaa liittyi mielenosoitukseen ministeriön ulkopuolella, esti liikennettä ja piti kylttejä, joissa vaadittiin palkankorotuksia. ”Olemme lopettaneet hyväntekeväisyyden”, sanoi urakoitsijoiden opettajien liiton johtaja Nisreen Chahine. ”Emme neuvottele enää. Heidän pitäisi joko maksaa oikeutetusti tai meidän tai mennä kotiin.”
Opettajat pitivät puheita, joissa vaadittiin virkamiehiä tulemaan ulos keskustelemaan heidän kanssaan. Mutta kuten tavallista näissä säännöllisissä mielenosoituksissa, kukaan ministeriöstä ei tullut esiin. Muutaman tunnin kuluttua opettajat pakkasivat ja lähtivät kotiin.
Libanonin koulut murenevat maan taloudellisen romahduksen painon alla, kun poliittinen johto – joka aiheutti kriisin vuosikymmeniä kestäneen korruption ja huonon hallinnon kautta – kieltäytyy ryhtymästä toimenpiteisiin sen ratkaisemiseksi. Sen jälkeen kun romahdus alkoi vuoden 2019 lopulla, yli kolme neljäsosaa Libanonin 6 miljoonasta ihmisestä on syöksynyt köyhyyteen, heidän omaisuutensa haihtunut valuutan arvon kutistuessa ja inflaation noustessa yhteen maailman korkeimmista.
Suurin osa maan lapsista ei ole käynyt koulua kuukausiin – monet siitä lähtien, kun opettajat, jotka eivät voi enää elää palkallaan, ryhtyivät lakkoon joulukuussa. Libanon tunnettiin aikoinaan erittäin ammattitaitoisen ja koulutetun työvoiman tuottamisesta. Mutta nyt kokonainen sukupolvi jää ilman koulunkäyntiä, mikä aiheuttaa pitkäaikaista vahinkoa maan talouden ja tulevaisuuden näkymille,
Opettajat kutsuivat lakon, koska heidän palkansa Libanonin punnissa ovat tulleet liian alhaiseksi vuokra- ja muiden peruskulujen kattamiseksi. Punnan kurssi on noussut kriisiä edeltäneestä 1 500 dollarista nykyiseen 100 000 dollariin. Useimmille opettajille maksetaan nyt noin 1 dollaria tunnissa jopa useiden vuoden 2019 jälkeen tehtyjen korotusten jälkeen. Ruokakaupat ja muut yritykset hinnoittelevat tavaransa nykyään yleensä dollareissa.
Opettajat vaativat mukautettuja palkkoja, kuljetuspalkkiota ja terveysetuja. Hallitus tarjoutui vain osittain kattamaan kuljetukset sanoen, että sillä ei ollut budjettia enempään. Vaikka koulut avattiin osittain uudelleen viime viikolla joidenkin opettajien palattua töihin, useimmat päättivät jatkaa lakkoa.
Jo ennen kriisiä Libanonin investoinnit julkisiin kouluihin olivat rajallisia. Vuonna 2020 hallituksen koulutusmenot vastasivat vain 1,7 prosenttia Libanonin BKT:sta, mikä on Maailmanpankin mukaan yksi maailman alhaisimmista. Vuoden 2022 budjetissa koulutukseen osoitettiin 3,6 biljoonaa Libanonin liiraa – mikä vastaa noin 90 miljoonaa dollaria budjettia hyväksyttäessä lokakuussa, mikä on alle puolet avunantajien rahoittaman humanitaarisen ohjelman 182 miljoonan dollarin koulutuksen budjetista.
Sen sijaan hallitus on vuosia luottanut yksityisiin ja hyväntekeväisyyskouluihin lasten kouluttamisessa. Humanitaariset virastot maksoivat kattamaan palkat ja pitämään huonontuneen infrastruktuurin toiminnassa. Kaksi kolmasosaa libanonilaislapsista kävi aikoinaan yksityisiä kouluja, mutta sadat tuhannet ovat keskeyttäneet koulun viime vuosina, koska yksityiset koulut ovat joutuneet lisäämään lukukausimaksuja kattaakseen kohoavat kustannukset. Julkisilla ja yksityisillä kouluilla on vaikeuksia pitää valot päällä polttoainekustannusten noustessa.
Jo ennen lakkoa Libanonissa yli 700 000 lasta, joista monet olivat syyrialaisia pakolaisia, ei ollut koulussa talouskriisin vuoksi. Unicefin mukaan lakon myötä heidän riveihinsä liittyi 500 000 lisää.
”Se tarkoittaa, että näemme nyt 10-, 12-, 14-vuotiaita lapsia, eivätkä he pysty edes kirjoittamaan omia nimiään tai kirjoittamaan peruslauseita”, UNICEFin Libanonin varaedustaja Ettie Higgins kertoi Associated Pressille. UNICEF kertoi viime viikolla, että se antoi lähes 14 miljoonaa dollaria yli 1000 julkisen koulun palkkatyöntekijöiden auttamiseksi.
Neljän lapsen äiti Rana Ghalib sanoi, että se saa hänet innokkaaksi näkemään lapsensa kotona, kun heidän pitäisi olla koulussa. Hänen 14-vuotias poikansa joutui toistamaan kuudennen luokan, koska hän on jäänyt jälkeen aikaisempien häiriöiden aikana.
”Luokkat ovat periaatteessa tyhjiä, koska opettajat vaativat oikeuksiaan, ja ne ovat pimeitä, koska polttoainetta ei ole”, Ghalib kertoi AP:lle.
Kansainvälinen yhteisö on painostanut Libanonin johtajia toteuttamaan laaja-alaisia uudistuksia taloudessa, rahoitusjärjestelmässä ja hallinnossa saadakseen 3 miljardin dollarin pelastuspaketin Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja vapauttaakseen kehitysapua. Maata vuodesta 1990 lähtien johtanut poliittinen eliitti on pysähtynyt, koska kriitikot sanovat, että uudistukset heikentäisivät sen otetta vallasta ja varallisuudesta. Poliittisen umpikujan keskellä presidenttiä ei ole ollut kuukausiin, ja hallitus toimii vain rajoitetusti varamiehenä.
Samaan aikaan koulutus on liittymässä pankkien, lääketieteen ja sähkön ohella Libanonin epäonnistuneiden instituutioiden joukkoon. Se voi aiheuttaa pitkäaikaisia vahinkoja: Libanon on perinteisesti luottanut koulutettuun ja ammattitaitoiseen diasporaan ulkomaille lähettääkseen rahalähetyksiä kotiin tukeakseen perheitä, sijoittaakseen ja syöttääkseen dollareita pankkijärjestelmään. Ammattitaitoisten ihmisten pako nousi pilviin talouskriisin aikana ja jätti rahalähetykset Libanonin viimeiseksi taloudelliseksi pelastusköydeksi.
Hussein Cheaito, taloustieteilijä ja ulkomainen stipendiaatti Tahrir Institute for Middle East Policyssa, Washingtonissa toimivassa ajatushautomossa, sanoo, että rappeutunut koulutusjärjestelmä ”heikentää entisestään Libanonin sosiaalista rakennetta” ja syventää köyhyyttä.
”Tällä on vaikutusta talouden pitkän aikavälin kasvuun”, hän sanoi AP:lle. ”Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa on vähemmän pääsyä töihin … (ja) heikentää työmarkkinoita yleensä.”
Sillä välin Ghalib tarkastaa lapsiaan, jotka katsovat televisiota ja leikkivät matkapuhelimillaan aikana, jolloin he yleensä opiskelisivat. Jopa hänen 9-vuotias tyttärensä tietää, että hänen tulevaisuutensa on vaarassa, hän sanoi.
”Nuorin tyttäreni sanoo minulle: ”Haluan lääkäriksi, mutta kuinka voin tehdä sen, jos istun kotona?” Ghalib sanoi. ”En tiedä mitä sanoa hänelle.”
Kommentoi